Näin pääset stressistä eroon – pienillä muutoksilla ihmeitä aikaan

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset kärsivät tahtomattaan stressistä kiireisen arjen pyörittämisen ja työelämän vuoksi. Onneksi on olemassa kuitenkin monia yksinkertaisia vinkkejä, joiden avulla stressistä voi päästä eroon. Elite Daily -sivusto listasi kolme asiaa, joiden avulla pystyt huomaamatta lievittämään stressiä ja poistamaan sitä kehosta pienillä muutoksilla.

1. Rutiini

Tunnista milloin alat stressaantumaan ja yritä muuttaa siinä tilanteessa jotakin, johon pystyt vaikuttamaan. Jos kiireiset aamut saavat stressikäyräsi nousemaan heti herättyäsi, helpota aamuja esimerkiksi jo edellisenä iltana valitulla työasulla ja valmiiksi ladatulla kahvinkeittimellä.

2. Liikunta

Fyysinen rasitus tekee sekä keholle että mielelle ihmeitä. Jos treenaamiselle ei ole löytyä aikaa, yritä mahduttaa päivääsi hyötyliikuntaa, käytä hissin sijaan portaita ja kulje lyhyet työmatkat kävellen.

3. Ruoka

Ruoka vaikuttaa paljon siihen helpottuuko vai pahentuuko stressi. Stressaantuneena ja kiireisenä kannattaa välttää etenkin makeita ja rasvaisia herkkuja, koska ne pahentavat elimistön stressitilaa. Tämän lisäksi myös kahvia ja alkoholi kannattaa stressaantuneena olla nauttimatta. Suosi näiden sijaan hedelmiä ja kasviksia, ja juo paljon vettä.