Omistaja pyysi koiraa haukkumaan hiljempaa – söpö vastaus karvaturrilta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koirat kommunikoivat omistajiensa ja lajitovereidensa kanssa haukkumalla. Toisinaan koirien haukkuminen on korviasärkevää räksätystä, johon omistajan tulisi puuttua. Haukkumista ei saa kuitenkaan kieltää kokonaan tassusankareilta.

Nettiin on julkaistu video, jolla omistaja pyytää koiraansa haukkumaan hiljempaa. Ensin koira antaa esimerkin ääninäytteestään, kunnes omistaja pyytää eläintä ääntelemään hieman vaimeammin. Koira hiljentää haukkua.

Lopulta koiran haukkuminen on vain vieno kuiskaus. Koirien turhaa haukkumista voi hillitä harjoittelun avulla. Ne saattavat osoittaa haukkumisen avulla innostuneisuutta tai hakea huomiota. Joissakin maissa on jopa sakotettu koirien omistajia niiden lemmikkieläintensä liiallisesta haukkumisesta.

Uusimmat