Freddie Mercury kuoli 25 vuotta sitten – a capella saa yhä kananlihalle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Freddie Mercuryn kuolemasta tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta. Rockikonin henki elää edelleen ja julkaisemme sen kunniaksi a cappella version Queenin suositusta We Are the Champions -kappaleesta. Mercuryn laulu iskeytyy suoraan takaraivoon.

Vuonna 1977 ilmestynyt We Are The Champions balladi ilmestyi samaan aikaan levyn kääntöpuolella olleen We Will Rock You -kappaleen kanssa. Mestareista kertova sävellys on suosittu yhteislaulu erityisesti urheilutapahtumissa voiton hymninä.

Alkuperäisessä versiossa on Freddie Mercuryn soittaman pianon lisäksi kitara, basso ja rummut. Lauluosuus on vaativa ja tarina kertoo, että live-esityksissä Queenin rumpali Roger Taylor lauloi toisinaan korkeimmat lauluosuudet. Kappaleen a cappella -versiota on katsottu Youtubessa yli 13 miljoonaa kertaa.