Koira tapasi Joulupukin – kuvasta tuli saman tien nettihitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet lapset odottavat innolla Joulupukin tapaamista, mutta nyt sosiaalisessa mediassa on ihastuttanut häntä rakastava koira. Verkossa levinnyt shiba inu -rotuisen koiran ja Joulupukin yhteiskuva on omiaan virittämään kenet tahansa joulutunnelmiin.

Yhdysvaltojen Orlandossa asuvan Kyan ehdoton suosikkilelu on Joulupukkia esittävä nukke. Kyan omistavien sisarusten, John ja Angelina Mantaldon mukaan koira on ollut pakkomielteinen leluaan kohtaan. Siitä lähtien kun lemmikkieläin sai Pukin lahjaksi vuosi sitten, on Kya kantanut sitä mukanaan kaikkialle.

Kyan omistajat huomasivat eräänä päivänä ilmoituksen, jossa mainostettiin lemmikkien ja Joulupukin yhteiskuvia. He päättivät ottaa koiransa mukaan paikallisen ostoskeskuksen eläinkauppaan, jossa kuvien ottaminen oli mahdollista.

Joulupukin kanssa otettu yhteiskuva onnistui täydellisesti. Sisarusten mukaan Kya käyttäytyy usein levottomasti, mutta Pukin kanssa se käyttäytyi erittäin rauhallisesti.

– Kya vain istui paikallaan ja katseli Joulupukkia. Yleensä koiramme käyttätyy huonosti kun otamme sen mukaan eläinkauppaan, mutta Kya osasi olla kiltisti Pukille, Angelina kuvailee.

 

https://www.instagram.com/p/BNKg4fWAVk2/