Näin meikkaamisen lopettaminen vaikuttaa ihoon

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kosmetiikkatuotteet ovat jo niin pitkälle kehittyneitä ja tutkittuja, että niiden käytöllä ei pitäisi olla ihmisille mitään vakavia negatiivisia vaikutuksia. Kosmetiikan jatkuva käyttäminen iholla vaikuttaa kuitenkin ajan myötä ihon laatuun. Nyt The List -sivusto kertoi mitä iholle alkaa tapahtumaan heti kun meikin käyttämisestä pitää hieman taukoa.

Meikki tukkii ihohuokosia, suurentaa niitä ja tulehduttaa, mikä aiheuttaa näppyjä. Kun meikin käytön lopettaa, ihohuokoset alkavat heti pienenemään. Ihon pitäminen puhtaana vähentää myös finnien syntymistä, kun iho saa hengittää eikä sitä sudita jatkuvasti likaisilla meikkisiveltimillä.

Meikki sekoittaa ihon oman öljyntuotannon, minkä vuoksi iho yleensä muuttuu melko paljon kun meikkivoiteiden ja muiden raskaiden tuotteiden käyttämisen lopettaa. Silmätulehdukset ja allergiset reaktiot alkavat yleensä myös vähenemään kun meikkaamisesta pitää taukoa.

Uusimmat