X Factor -juontaja kehotti suomalaisia huijaamaan äänestyksessä?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa X Factor -kilpailussa upeasti menestynyt ja parhaillaan koko kilpailun finaaliin valmistautuva suomalainen Saara Aalto on saanut jonkin verran ääniä myös Suomesta, vaikka kilpailun tuotanto on toistuvasti todennut kaikkien äänien tulevan Britanniasta. Viime viikkoina brittimediat ovat tarttuneet asiaan.

Äskettäin Mirror-lehti paljasti, että suomalaiset ovat onnistuneet äänestämään Saaraa kiertotien kautta lataamalla matkapuhelimeensa ohjelman virallisen sovelluksen Suomen sovelluskaupan sijaan brittiläisestä sovelluskaupasta. Äskettäin The Sun uutisoi, että tuotanto on ottanut mahdollisen äänestysvilpin tutkittavakseen.

Eilen Saara Aalto saapui pikavisiitille Helsinkiin yhdessä X Factor -ohjelman tuotannon ja juontajan kanssa. Hän esitti Helsingin Senaatintorilla muutaman kappaleen, minkä jälleen ohjelman juontaja Dermot O’Leary pääsi vielä hetkeksi ääneen. Monet Aallon fanit eivät olleet uskoa korviaan, kun juontaja vaikutti selvästi kehottavan suomalaisia äänestysvilppiin.

– Äänestäkää Saaraa! Kyllä te sen osaatte. Te olette taitavia, juontaja totesi monien ihmetykseksi.

Kuluvalla tuotantokaudella Britannian X Factorin katsojaluvut eivät ole olleet niin suuria kuin tuotanto olisi odottanut, joten jokainen pienikin kohu on tervetullutta markkinointia ohjelmalle. Saaran äänestyskohu on siten todennäköisesti ollut ohjelman katsojaluvuille ainoastaan hyväksi.