Mick Jaggerista tuli isä kahdeksatta kertaa – ikää 73 vuotta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rolling Stones -tähti Mick Jaggerilla on takanaan vuosikymmeniä kestänyt ura rockmusiikin parissa. Nyt 73-vuotias mies on tullut isäksi peräti kahdeksatta kertaa.

Jaggerin tyttöystävä, 29-vuotias Melanie Hamrick synnytti poikalapsen New Yorkissa tiistaina 6. joulukuuta. BBC-uutissivuston mukaan rocktähden ja ballerinana työskentelevän Hamrickin kerrotaan olevan onnellisia perheenlisäyksestä.

Mick Jaggerilla oli ennestään seitsemän lasta, joista nuorin on 17-vuotias ja vanhin 45. Tähdestä tuli myös isoisoisä vuonna 2014. Rocktähti alkoi seurustelemaan Melanie Hamrickin kanssa vuonna 2014 hänen edellisen puolisonsa, L’Wren Scottin kuoleman jälkeen.