Shokkimuutos! Saara Aalto ei enää vedonlyöjien suosikki X Factorin voittajaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänä iltana selviää kuka on vuoden 2016 Britannian X Factorin voittaja. Viime viikkoina suomalainen Saara Aalto on ollut brittikatsojien ykkössuosikki ja viime päivinä myös vedonlyöntiyhtiöt ovat nostaneet hänet pienimmällä kertoimella kilpailun todennäköiseksi voittajaksi. Sitten tapahtui jotain.

Eilisen finaalin aikana vedonlyöntiyhtiöt tekivät täyskäännöksen ja päättelivät, että heidän mukaansa Matt Terry onkin ennakkosuosikki kilpailun voittajaksi. Merkittävin muutos tapahtui jo ohjelman aikana. Stara tarkisti nyt, kolme tuntia ennen superfinaalin alkamista, englantilaisten vedonlyöntiyhtiöiden näkemykset, ja niiden mukaan Matt Terry on tällä hetkellä yhtiöiden veikkaus voittajaksi.

Oddchecker

Kertoimien muuttuminen osoittaa yhtiöiden luottamusta brittilaulajan voiton puolesta, mutta nyt myös vedonlyöjät näyttävät olevan samoilla linjoilla. Oddcheckerin julkaiseman tilaston mukaan noin 60 prosenttia vedonlyöjistä on nyt pannut rahansa likoon Matt Terryn puolesta ja 40 prosenttia Saara Aallon puolesta.

Olennaista osaa tämän illan tuloksessa näyttele eilen pudonneen 5 After Midnightin äänestäjien käyttäytyminen, eli äänestävätkö he maanmiestään vai ulkomaalaista laulajalupausta. Suomalaisittain täytyy luottaa jälkimmäiseen.