Joulu on antamisen aikaa – ilmoittaudu vapaaehtoistyöhön

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jouluun kuuluu hyvän mielen jakaminen ja muista ihmisistä huolehtiminen. Etenkin vähäosaiset tarvitsevat apua juhlapyhien lähestyessä, ja ihmiset voivat tehdä vapaaehtoistyötä monilla eri tavoin. Joillekin ihmisille vapaaehtoistyön tekeminen voi toimia jopa oman hyvinvoinnin pelastajana.

Positiivinen energia tarttuu ja leviää helposti ympäristöön. Jokaisen kannattaisi kokeilla ainakin kerran elämässään vapaaehtoistyötä joko ihmisten tai eläinten parissa. Erilaiset organisaatiot ottavat mielellään vastaan vapaaehtoisia, jotka uhraavat elämästään muutaman tunnin tai päivän yhteisen hyvän eteen.

Joulumieli kasvaa hyvää tekemällä ja antamalla. Toisten ihmisten tukeminen auttaa näkemään myös oman elämän eri tavalla.

Vähäosaisten auttaminen panee asioita perspektiiviin. Vapaaehtoistyöhön osallistuminen on näyttävä lisä myös ansioluettelossa, ja se kasvattaa tekijänsä itsetuntoa ja itsevarmuutta. Hyvää tekemällä voi oppia uusia asioita myös itsestään. Suomalaisia vapaaehtoistyöpaikkoja voi etsiä esimerkiksi näiltä sivuilta.

MLL



Vapaaehtoistyö



ToimintaSuomi

https://www.instagram.com/p/BNrRLruAbko/