Kouvolan Purpflash-nuorisofestivaali paisuu kaksipäiväiseksi

Festarit Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomi tarvitsee yrittelijäitä nuoria näyttämään esimerkkiä ikätovereilleen siitä, että ihminen voi saavuttaa elämässään mitä tahansa – kunhan näkee tarpeeksi vaivaa. Yksi kunniamaininnan ansaitsevista on kouvolalainen Niki Vainio, joka on tullut tunnetuksi muun muassa nuorisotapahtumien järjestäjänä. Miehen operoima Purpflash laajenee ensi vuonna kaksipäiväiseksi tapahtumaksi.

– Purpflash tekee huikeaa nousua ja aikoo saavuttaa oman paikkansa kesän tapahtumajoukkoon maanlaajuisesti! Ensi kesänä Kouvolan Käyrälammen rannalla bailataan koko viikonloppu, eli 9.-10.6., 25-vuotias tapahtumapromoottori paljastaa Staralle.

Niki kuvailee tapahtumaa adjektiiveilla: nuorekas, kuuma, himoittu ja ainutlaatuinen. Festivaalin esikuvana voidaan pitää amerikkalaisia springbreak-bileitä ja se järjestetään kolmatta kertaa. Ensi vuoden tapahtumassa esiintyvät muun muassa Teflon Brothers, Anna Abreu, Paleface, Redrama, Uniikki x Nelli Matula ja Laineen Kasperi & palava kaupunki.

– Alueella on myös muiden festivaalien tavoin täysi-ikäisille tarkoitettu anniskelualue, joka muokataan uudenlaiseksi vuodelle 2017. Ensi vuonna palju-VIP sijoitetaan K-18 -alueen sisälle. Sen lisäksi luodaan toinen VIP-puoli omilla vessoilla, tarjoilulla, kalusteilla, somistuksella ja suoralla näkyvyydellä lavalle. Anniskelualueelle tulee myös kate mukavuuden takaamiseksi sateen sattuessa.

https://www.facebook.com/purpflash/photos/a.1721892108061538.1073741836.1516885288562222/1721895261394556/?type=3&theater