Byroslavia iski! Laihian olkipaalilinna joutui viranomaisten kynsiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen virkamiehen rakkaus byrokratiaan lienee selviö jokaiselle, mutta aika ajoin siinäkin nähdään odottamattomia tilanteita. Suomalaiset ovat viime päivinä joukolla ihastelleet Laihian Tyllijoelle olkipaaleista noussutta linnaa, mutta virkamiehet näkivät siinä mahdollisen purkukohteen.

Ilta-Sanomat kertoo, että Laihian kunnan rakennustarkastaja on päättänyt ottaa selvitettäväkseen, että onko runsaasti iloa lähiseudun lapsiperheille tähän mennessä tuonut olkilinna rakennettu luvattomasti.

Linnan rakentaneelle Jouko Lehtiselle on lähdössä asiasta selvityspyyntö, jonka jälkeen linnan kohtalo ratkaistaan. Rakennustarkastajan lisäksi myös ELY-keskuksen virkamiehet pohtivat parhaillaan olisiko linna tarvinnut rakennusluvan ja täytyykö se luvan puuttuessa määrätä purettavaksi.