Saara Aalto suomalaisille: ”Pyydän anteeksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme jo aiemmin kuinka Britannian X Factorissa toiseksi sijoittunut Saara Aalto joutui perumaan uusien kiireidensä vuoksi kaikki Suomeen kaavaillut esiintymisensä, kuten Jouluenkelit-kiertueen ja Magical Christmas -konsertin Finlandia-talossa.

Nyt Saara on pahoitellut peruuntumisia medioille lähettämässään viestissä.

– Vaikka voittoa ei tullut, päästyäni näin pitkälle kisassa joudun X Factorin ja Roar Globalin sopimuksien takia peruuttamaan kaikki loppuvuoden joulukonserttini Suomessa, Saara Aalto kertoo.

– Tämä on todella harmillista ja pyydän anteeksi näitä viime hetken muutoksia, joihin en itse voi vaikuttaa. Toivon teiltä kaikilta ymmärrystä tähän tilanteeseen, takana ovat olleet huikeat, mutta hyvin raskaat kuukaudet, jotka kuitenkin johtavat hienoihin juttuihin tulevaisuudessa, Saara jatkoi.

Aalto kertoi pyrkivänsä tekemään konsertteja Suomessa ensi vuonna.