Siperialainen selviytymissarja järkyttää katsojia – kaikki on sallittua

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Venäjällä työstetään realitysarjaa, jonka rinnalla Selviytyjät on kuin rentouttava lomamatka trooppiselle saarelle. Game2: Winter -sarjassa kilpailijat lähetetään Siperian armottomiin olosuhteisiin 1.5 miljoonan euron arvoisen palkinnon perässä. Etukäteen kohua herättäneen sarjan on tarkoitus alkaa 1. heinäkuuta 2017.

Sarjassa 30 miestä ja naista yrittävät selviytyä yhdeksän kuukauden ajan Siperiassa, mukanaan enintään 100 kilon edestä varusteita. Järkytystä on herättänyt erityisesti väite, jonka mukaan kaikki keinot murhaa ja raiskausta myöten ovat sarjassa sallittuja. Kilpailijat ovat kuitenkin vastuussa teoistaan, ja mahdollisista rikoksista rangaistaan Venäjän lain mukaisesti.

– Emme ota vastuuta kilpailijoista vaikka heidät tapettaisiin tai raiskattaisiin. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Tämä lukee sopimuksessa, jonka kilpailijat allekirjoittavat ennen sarjan alkua, Game2: Winterin suunnittelija, venäläinen liikemies Yevgeny Pyatkovsky väittää Siberian Times -lehden mukaan.

Sarjassa ei ole lainkaan kuvausryhmää, vaan kilpailua seurataan kilpailijoiden mukana olevien ja ympäri metsää asennettujen 2 000 kameran kautta. Realitysarja lähetetään suorana verkossa vuorokauden ympäri. Osallistujien täytyy olla yli 18-vuotiaita, eikä heillä tule olla mielenterveysongelmia.

Realitysarjan tapahtumapaikkana toimii 900 hehtaarin alue Siperian taigassa. Osallistujat voivat koska tahansa keskeyttää kilpailun paniikkinapin avulla. Yhdeksän kuukauden ajan erämaassa selviytyvät kilpailijat tulevat jakamaan keskenään 100 miljoonan ruplan arvoisen palkinnon.

– Game2: Winter tulee olemaan erittäin viihdyttävä ja opettavainen projekti, Pyatkovsky julistaa.