Saara Aalto paljasti: ”Oma jättikonsertti Hartwall Areenalle!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian X Factorissa suomalaista musiikkihistoriaa tehnyt laulaja Saara Aalto istuu parhaillaan lehdistötilaisuudessa Helsingissä. Hän on kertonut lehdistölle kuulumisiaan ja muun muassa mitä hänen laulu-uralleen kuuluu nyt ja tulevaisuudessa.

– Ensi viikolla olen menossa Ouluun. Oulun kaupunki on halunnut järjestää minulle toritapahtuman. Siellä on sitten isot juhlat. Se järjestetään ensi viikon keskiviikkona 28. joulukuuta, Saara Aalto paljasti.

Saara palaa Suomeen myös pääsiäisenä.

– 15. huhtikuuta on mun oma areenakeikka Hartwall Areenalla. Siellä kuullaan varmasti ainakin näitä X Factor -juttuja ja varmasti myös uutta materiaalia.

X Factor -kilpailun alla Saara Aalto vieraili ohjelmaan liittyvässä homecoming -tapahtumassa Helsingin Senaatintorilla, jonne oli kertynyt arvioiden mukaan noin 10.000 – 12.000 katsojaa. Suomalaisten huimaa vastaanottoa kehui vuolaasti myös Simon Cowell, joka kertoi Saaralle, että vastaavaa ei ole koskaan ennen nähty.

– Yleisradio on tekemässä musta seurantadokkaria tänä vuonna. He seuraavat mitä mun elämässä tänä vuonna tapahtuu. Jännittää, koska en itsekään vielä tietä, Saara paljasti.