Twin Peaks -traileri julkaistiin verkossa – sisältö aivan muuta kuin odotettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Fanit ovat odottaneet suurella jännityksellä 1990-luvun alun suurimpiin ilmiöihin kuuluneen Twin Peaks -sarjan paluuta. Nyt suosikkisarjan uudesta kaudesta on saatu esimakua trailerin myötä. Tuoreen trailerin ei kannata odottaa tarjoavan juurikaan vastauksia tulevia jaksoja koskeviin kysymyksiin.

Video koostuu nimittäin ainoastaan sarjan luojasta, David Lynchistä syömässä donitsia. Trailerin taustalla kuullaan Twin Peaksin tunnussävelmänä tunnettu Falling-kappale.

Tuottamisen, käsikirjoittamisen ja ohjaamisen ohella Lynch näytteli Twin Peaksissa FBI:n heikosta kuulosta kärsivää aluepäällikkö Gordon Colea. Trailerin perusteella hahmo tulee tekemään paluun sarjan uusissa jaksoissa. Twin Peaksin uudet jaksot alkavat Yhdysvalloissa Showtime-kanavalla vuonna 2017.