Poliisi pysäytti ylinopeutta ajaneen opiskelijan – auttoi kravatin solmimisessa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oikeaoppisen kravattisolmun tekeminen ei ole aina niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Eräs amerikkalainen opiskelija sai kuitenkin solmion tekemiseen apua varsin yllättävältä taholta.

Wisconsin Menomonien poliisilaitoksella työskentelevä Martin Folczyk pysäytti taannoin nuoren miehen ylinopeuden vuoksi. Nuori mies kertoi poliisille kiirehtineensä kouluun esitelmän vuoksi. Opiskelija myös paljasti olevansa ongelmissa, sillä hän ei osannut sitoa solmiotaan.

Folczyk pyysi nuorta miestä näyttämään hänelle ajokorttinsa ja vakuutustodistuksen. Sillä aikaa poliisi teki opiskelijalle kravatin solmun valmiiksi. Paikallisen Fox 9 -uutissivuston mukaan opiskelija myös selvisi ylinopeuden ajamisesta sakon sijaan varoituksella.

Uusimmat