YLE: Perheen otettava Joulupukille pakollinen eläkevakuutus – jos tämä summa ylittyy!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan lukemattomissa suomalaisissa kodeissa odotetaan kuumeisesti Joulupukin saapumista lahjoineen. Harvassa perheessä kuitenkaan tiedetään, että verohallinnon mukaan perheiden on otettava Joulupukille eläkevakuutus, jos pukin palkkio on yli 57,51 euroa. Asiasta uutisoi Yleisradio.

Varsinkin kaupungeissa Joulupukin vierailusta joutuu nykyisin maksamaan korvauksen, joka ylittää eläkevakuutukseen lakisääteisen rajan. Esimerkiksi Helsingissä Joulupukista voi joutua maksamaan jopa 150-250 euroa. Pienemmillä paikkakunnilla tavallinen hintahaitari on 50-80 eurossa.

Yleisradio kertoo, että verohallituksen mukaan eläkevakuutuksen voi välttää palkkaamalla Joulupukki joko välitysyrityksen kautta tai sitten alaikäinen tai yli 68-vuotias henkilö. Ilmeisesti viranomaisilla ei ole tiedossa, että Joulupukki on jo satoja vuosia vanha, joten hänen olisi kuulunut olla eläkkeen saamapuolella jo monen ihmiselämän ajan. Siksi eläkkeen maksamista voidaan pitää hieman erikoisena vaatimuksena.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat