WWE-tähden joulukuva tyrmistyttää – taustalla pyörii pornovideo

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Entinen WWE-tähti Scott Hall päätti toivottaa sosiaalisessa mediassa seuraajilleen mukavaa joulun odotusta julkaisemalla kuvan hänen koristelemastaan joulukuusesta. Kuvasta tuli nopeasti todella suosittu, mutta aivan toisenlaisen syyn vuoksi kuin koristellun kuusen.

Moni huomasi Scott Hallin julkaisemassa Instagram-kuvassa erikoisen yksityiskohdan. Taustalla näkyvästä televisioruudusta pystyi selvästi huomaamaan, että Scott Hall rentoutui kuusen koristelemisen jälkeen olohuoneessaan aikuisviihteen parissa.

Huomattuaan rivon yksityiskohdan Scott Hall posti kuva Instagramista. Moni ehti kuitenkin näkemään sen ja ottamaan kuvasta ruutukaappauksen, jonka avulla kuva on levinnyt Twitterissä edelleen. Kuvaan on jo tehty myös vastine, jossa henkilö kertoo koristelleensa kuusen täysin samanlaisissa tunnelmissa.

Twitter
Twitter