Jounin Kauppa jakoi tuhansilla euroilla ruokaa vähäosaisille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on vietetty joulua monin paikoin perinteisesti herkkupatojen äärellä. Viikonlopulle sattunut joulu on ollut hieno uutinen monille yrittäjille ja yrityksille, mutta esimerkiksi kaupoille se on voinut tarkoittaa jotain muutakin. Esimerkiksi Jounin Kaupalle joulusta aiheutui jättihävikki.

Jounin Kauppa
Jounin Kauppa

– Ei vaan tullut porukkaa alueelle, eli meikäläinen tekee nyt persnettoa ihan reippaasti. Meikäläinen piffaa valtaosan. Eihän tämä kivalta tunnu. Ihan helvetin pahalta tuntuu. Kirpaisee oikein olan takaa, Sampo Kaulanen totesi aamulla sosiaalisessa mediassa.

Suomen tunnetuin kauppias Sampo Kaulanen kertoi Staralle, että hänen yritykselleen on syntynyt kymmenientuhansien eurojen tappiot, koska joulu osui viikonlopulle.

Kaulanen kuitenkin keksi, että hän voi vielä pelastaa ylimääräisillä ruokatuotteilla monen muun ihmisen joulun. Kauppias päätti nimittäin tänään lahjoittaa tuhansien eurojen edestä ruokaa vähäosaisille.

Hetki sitten kaupalta noudettiin pakettiautollinen ruokatarvikkeita niitä tarvitseville. Ruoat kuljetetaan tänään Muonion alueelle ja jaetaan siellä edelleen tarvitseville. Kaulanen vihjasi Staralle jakavansa huomenna ilmaista ruokaa myös Jounin Kaupalla.

Jounin Kauppa

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat