Zsa Zsa Gaborin kuolinsyy vahvistui – oli koomassa jo ennen kuolemaansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu näyttelijätär Zsa Zsa Gabor kuoli 18. joulukuuta 99-vuotiaana kärsittyään pitkään erilaisista terveydellisistä ongelmista. Tänään julkaistusta kuolintodistuksesta paljastuu, että oman aikakautensa superjulkkis menehtyi sydänkohtaukseen, jota ennen hän oli vajonnut koomaan.

Gaborilla oli ruumiinavauksen mukaan kuolemaan vaikuttavina tekijöinä sepelvaltimotauti ja aivoverenkiertohäiriö. Sydänkohtauksen jälkeen Zsa Zsa Gabor kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.

Muutama vuosi sitten Gaborin toinen jalka amputoitiin, koska siinä ollut kuolio oli vaarassa levitä. Hän itse ei huomannut jalkansa menettämisestä, koska aviopuoliso prinssi Frederic von Anhalt ei paljastanut naiselle totuutta.

Zsa Zsa huomasi amputaation vasta puoli vuotta leikkauksen jälkeen, kun aviomies nosti hänet istumaan. Viime vuosina aviomies järjesti vaimolleen syntymäpäiväjuhlia, mutta vieraita ei päästetty lainkaan huonokuntoisen Zsa Zsan huoneeseen.

Lähes 80 elokuvassa ja televisiosarjassa esiintynyt unkarilaissyntyinen Zsa Zsa Gabor tunnettiin näyttelijätöidensä lisäksi lukuisista avioliitoistaan. Hän oli yhdeksän kertaa naimisissa muiden muassa aatelisten, näyttelijöiden, liikemiesten ja miljonäärien kanssa. 1940-luvulla hän oli naimisissa Hilton-hotelliketjun perustajan Conrad Hiltonin – Paris Hiltonin isoisän – kanssa. Avioliitosta syntyi hänen ainoa lapsensa, Francesca Hilton.