Joulusaarenmaataskurapuja tavataan nimensä mukaisesti Australialle kuuluvalla joulusaarella. Joka vuosi ravut vaeltavat sankoin joukoin saaren metsistä synnyinpaikkaansa mereen. Parks Australia -sivuston mukaan ravut parittelevat rannalla, minkä jälkeen naaraat munivat meriveteen.
Koska joulusaarenmaataskuravut lisääntyvät samaan aikaan, täyttyvät rannat kirjaimellisesti miljoonista kirkkaanpunaisista äyriäisistä. Rapujen uskomattomaan matkaan päästään tutustumaan tuoreella Youtube-videolla. Sen on taltioinut luontokuvaaja Andrew Watson.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten rapu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.