Lakupiipuista ei saa enää S-bonusta – tupakkalain vuoksi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten suosikkimakeisiin on lukeutunut jo vuosikymmenten ajan lakupiiput, jotka ovat kuitenkin olleet lähes yhtä kauan kiistanalaisia tuotteita. Joidenkin mielestä lakumakeiset ovat nimittäin tupakkatuotteiden markkinointia. Nyt S-Ryhmä kertoo viranomaisten linjauksesta, joka on monien mielestä järjenvastainen.

Kauppaketjun julkaiseman tiedotteen mukaan makeishyllystä löytyvistä Kipparin Piippu -lakupiipuista ei nimittäin jatkossa kerry enää S-bonusta, koska tupakkatuotteista tai niiden jäljitelmistä ei saa vuoden 2017 alusta lukien maksaa enää bonusta. Yhtiön mukaan myös lakupiiput luetaan jälkimmäiseen joukkoon.

– Syynä muutokseen on 15.8.2016 voimaan astunut tupakkalaki, joka kieltää hintahyvityksen tarjoamisen ja maksamisen. Tupakkajäljitelmiin lasketaan muun muassa Kipparin piippu -makeinen. Bonusta maksetaan edelleen grillisytyttimistä ja tulitikuista, S-ryhmä kertoo tiedotteessaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun lakupiiput ovat jäämässä tupakan vastaisen sodan jalkoihin. Esimerkiksi vuonna 2013 niiden kieltoa vaadittiin Euroopan Unionissa, koska ne muistuttavat liian paljon oikeita piippuja. Mikäli asiat olisivat edenneet toisella tavalla, olisivat lakupiiput voineet olla EU-alueella kokonaan kiellettävien tuotteiden listalla vuoden 2017 alusta saakka. Nyt niiden myynti saa kuitenkin jatkua, vaikka bonusta ei saakaan enää maksaa.