Lupaatko syödä terveellisemmin? Katso ensimmäiseksi ostoskoriisi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Laihdutuskuurien sijaan on järkevämpää tehdä kokonaisvaltaisia muutoksia ruokailu- ja liikuntatottumuksissa. Ravintoterapeutti Brian Wansink antaa nyt vinkkejä, joiden avulla voi helpommin pysyä laihdutustavoitteissa. Kiloja tärkeämpää on lupauksen pitäminen.

Terveellinen elämäntapa on valintoja. Ruokakaupassa ostoskärryyn kannattaa panna tuoreita raaka-aineita vähintään puolet kärryjen kapasiteetista. Jääkaapin järjestyksellä on myös väliä, ja tutkimusten mukaan ihmiset syövät eniten keskihyllyn ruokia. Sijoita siis hedelmät ja vihannekset silmien tasolle.

Astioilla voi vaikuttaa syömätottumuksiin siten, että välttää valkoisten lautasten käyttämistä ja suosii viinin kanssa oikeankokoisia laseja. Pienillä teoilla on enemmän merkitystä suuressa urakassa. Laihduttaminen vaatii yleensä rutiinien muuttamista ja kalorimäärien pienentämistä pitkällä aikavälillä.