Frendien ja Yksin kotona -elokuvan välillä odottamaton yhteys!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Macaulay Culkinin tähdittämä Yksin kotona -elokuva ja television Frendit-komediasarja ovat epäilemättä tulleet erittäin tutuiksi kaikille 1990-luvulla varttuneille. Nyt elokuvan ja sarjan väliltä on löytynyt yllättävä yhteys.

Tarkkasilmäiset ja selkeästi liiasta vapaa-ajasta nauttivat tahot ovat huomanneet Frendien viimeisen tuotantokauden jaksossa yllättävän yksityiskohdan. Monica ja Chandler vaikuttavat nimittäin muuttaneen Manhattanin kodistaan samaiseen naapurustoon, jossa Macaulay Culkinin esittämä Kevin McAllister asui.

Yhteys tulee ilmi kohtauksessa, jossa nähdään vilaus Monican ja Chandlerin uuden kodin vastapäisen naapurin kodista. Sen on huomattu olevan McAllistereiden talo. Asia tulee ilmi Youtuben 22 Vision -kanavan tuoreella videolla.

Hollywoodissa käytetään toisinaan uudelleen muita elokuvia ja sarjoja varten tehtyjä asioita rahan ja ajan säästämiseksi. Todennäköisesti Frendit-sarjan tuottajat käyttivät kohtauksessa samaa materiaalia kuin Yksin kotona -elokuvassa, kuvitellen ettei kukaan huomaisi asiaa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat