Hevonen suri kuollutta isäntäänsä hautajaisissa – reaktiota äimistellään ympäri maailmaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmisen kuollessa hänen läheisensä surevat, mutta joskus myös esimerkiksi koirat voivat ymmärtää, että eivät tule enää näkemään läheistä ihmistä. Parhaillaan maailmalla äimistellään kuitenkin videota, jossa Sereno-hevonen suree kuollutta isäntäänsä. Videosta on muodostunut jättimäinen hitti.

34-vuotias Wagner de Lima joutui vuoden ensimmäisenä päivänä moottoripyörällään onnettomuuteen, josta saamistaan vammoista hän ei lopulta selvinnyt. Hänen kuolemansa ei kuitenkaan ollut kova paikka ainoastaan perheelle ja läheisille, vaan myös hänen upealle Sereno-hevoselleen.

Silminnäkijä kuvasi Wagner de Liman hautajaisissa miten hänen hevosensa käyttäytyy todella oudosti miehen arkun lähellä ja lopulta Sereno painaa jopa päänsä arkkuun kiinni kuin halatakseen isäntäänsä vielä kerran. Paikallisten lehtien mukaan hevonen oli De Limalle erittäin läheinen eläinystävä. Hevosen toi hautajaisiin edesmenneen veli Wando, joka arveli hevosen haluavan olla läsnä.

Uusimmat