Äiti meni ruokakomeroon piiloon – tuttu tilanne monille vanhemmille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ashley Gardner yritti miehensä kanssa lasta kahdeksan vuoden ajan ennen kuin he lopulta turvautuivat keinohedelmöitykseen. Keinohedelmöityksessä naiseen siirrettiin kaksi hedelmöittynyttä munasolua. Vanhempien ja lääkäreiden ihmetykseksi kumpikin munasolu tarttui ja vielä jakautui.

Kahden jakautuneen munasolun ansiosta Ashley alkoi yhden vauvan sijaan odottamaan nelosia, joissa oli siis kaksi parivaljakkoa identtisiä kaksosia. Lapset ovat nyt kaksivuotiaita taaperoita ja Gardnerin perheessä riittää vilinää, minkä vuoksi Ashley kertookin välillä joutuvansa piiloutumaan ruokakomeroon.

Ashley on julkaissut ruokakomerosta kuvaamansa videon, jossa näkyvään tilanteeseen moni vanhempi on voinut samaistua. Perheenäiti on lukinnut itsensä ruokakomeroon, jonka oven alta pienet kasvot jo yrittävätkin nähdä äidin piilopaikkaan. Ashley halusi syödä makeisen, jonka nauttiminen ei olisi lasten aikana onnistunut, koska lapset haluavat aina kaiken mitä hänellä on.

Uusimmat