Koira halusi mukaan ratsastuslenkille – kestävyys ei sitten riittänytkään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hevostalleilla on usein muitakin eläimiä kuten esimerkiksi koiria ja kissoja. Varsinkin koirat tuntuvat erityisesti nauttivan hevosten seurassa olemisesta, koska niiden kanssa koirat voivat juosta aitauksissa ja viettää aikaa myös omistajansa kanssa ulkona hevosten kanssa puuhastelun merkeissä.

Nyt YouTubessa on julkaistu todella hellyttävä video miehestä, joka on vienyt kaksi hevostaan kävelylle. Myös koira oli halunnut mukaan lumisella säällä pellolle kävelylle, mutta se oli kuitenkin uupunut kesken matkan eikä ollut jaksanut enää kävellä takaisin kotiin.

Mies on kuvannut videolle miten se ratsastaa loppumatkan kotiin. Mies ratsastaa yhdellä hevosella ja toinen seuraa innokkaasti perässä. Myös koira on otettu ratsaille, koska se ei ole enää jaksanut juosta. Koira pitää iloisesti omistajastaan hevosen selässä kiinni kun koko nelikko liikkuu kotia kohti.

Uusimmat