Miehen uskottomuus paljastui – seksisuhde tytärpuolen kanssa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Amerikkalaisella äidillä on ongelma, johon hän haki apua Ravishly-lehden Ask Erin -kysymys- ja vastauspalstalta. Viikkokolumnin kysymyksessä haettiin apua tilanteeseen, jossa naisen nykyinen aviomies on salasuhteessa vaimon tyttären kanssa.

Nainen ei voi tehdä asialle mitään, koska menettäisi erossa talonsa. Hän on tiennyt suhteesta jo vuoden.

– Olen elänyt painajaista vuoden ajan, enkä pysty tähän enää. Olen todella avun tarpeessa. Olen ollut kahdeksan vuotta naimisissa ja minulla on kolme lasta. Nykyinen aviomieheni ei ole kahden aikuisikäisen lapseni isä. Olen taloudellisesti riippuvainen aviomiehestäni, nainen aloittaa.

Sen jälkeen hän kertoo saaneensa joulukuussa 2015 selville, että hänen vanhin tyttärensä ja aviomiehensä harrastivat salaa seksiä. Hän oli kysynyt asiasta suoraan, mutta kaksikko valehteli naiselle. Sen jälkeen nainen on lukenut useita aviomiehen ja tyttären vaihtamia tekstiviestejä ja kortteja, joissa he vannovat rakkauttaan.

– En kestä enempää. He eivät tule lopettamaan ja olen täysin masentunut, kadoksissa, rikki, tympääntynyt ja satutettu. Tarvitsen apua. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä. Jos heitän aviomieheni pihalle, menetän talon ja kaiken, mutta en voi elää enää tässä tilanteessa. Meillä ei ole läheisyyttä tai seksiä. Auta minua, ole kiltti.

Palstan ylläpitäjä Erin Khar on äimistynyt naisen tilanteesta, eikä voisi kuvitella elävänsä samanlaisessa suhteessa. Vielä hirveämpää asiasta tekee se, että salasuhteen toisena osapuolena on naisen oma tytär. Erinin mielestä naisen on nyt toimittava pian, sillä hänen mielenterveytensä on taloa tärkeämpi.

Erin kehoittaa naista hakeutumaan terapeutin vastaanotolle ja ottamaan yhteyttä lakifirmaan. Sen jälkeen naisen on pantava oma talous kuntoon tai ainakin pidettävä siitä tarkkaa kirjanpitoa. Palstan ylläpitäjä myös uskoo, että mikäli naisen ja miehen nuorin lapsi on yhteinen, ei hänellä ole yhtä paljon hätää kodin menettämisen suhteen.

Nainen voi myös hoitaa välinsä kuntoon tyttären kanssa myöhemmin, nyt on ensisijaisen tärkeää huolehtia omasta ja nuorimman lapsen hyvinvoinnista. Hänen kannattaa myös hakea tilanteeseen apua muilta sukulaisilta ja ystäviltä.

– Sinä pystyt siihen. Kaikki tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä, ja se on ymmärrettävää, mutta sinulla on paljon vaihtoehtoja päästä pois ikävästä tilanteesta, Erin vastaa naiselle ja tarjoaa apuaan käytännön järjestelyissä.

Uusimmat