Laulajalupaus Annukka Staralle: ”Totta kai vähän paineita tulee”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajalupaus Annukka nostettiin äskettäin YleX-radiokanavan listalla vuoden 2017 todennäköisimpien kotimaisten läpimurtajien joukkoon. Stara tapasi laulajattaren pian Ei sanota sitä ääneen -singlen julkaisun jälkeen. Poplupaus myönsi, että julkiset noteeraukset jännittävät.

– Totta kai vähän paineita tulee, mutta olin kyllä iloinen ja onnellinen. Mun biisi oli juuri silloin julkaistu. Radiossa kerrottiin, että heillä on Läpimurto 2017 -lista. Kävin katsomassa, eikä tullut mieleenkään, että löytäisin oman nimeni sieltä. Oli kyllä todella suuri yllätys, että olin siellä mukana. Siellä oli yhteensä 15 artistia ja minut äänestettiin kolmanneksi, Annukka kertoi.

– Kyllä vähän paineta tulee, mutta nyt minulla on entistä enemmän tekemisen meininki siitä, että se täytyy nyt lunastaa. Nyt tavoite on asetettu ja siitä tulee semmoinen, että minun täytyy lunastaa se.

Musiikkivideoiden tuotannon kanssa aiemmin työskennellyt Annukka oli tällä kertaa itse kuvattavana, mutta ei kyennyt täysin päästämään irti kameran toisella puolella tapahtuneista rutiineista.

– Onhan se jännittävää. Pitää vähän asennoitua, kun muut ovat olleet aina kavereita. Pitää osata ajatella sitä eri tavalla ja osata eläytyä siihen biisiin. Kun olen aiemmin ollut siellä tuotannon puolella ja järjestänyt kuvauksia, niin en mä pysty siitä roolista poistumaan, vaikka itse olen artistina, Annukka kertoi Staralle.

– Kyselen koko ajan, että onko tämä, tämä ja tämä hoidettu. Olen aina itse hoitanut cateringin ja kaikki syömiset sinne, kun mä haluan, että ihmisillä on siellä hyvä mieli, kun he saavat hyviä ruokia ja jotain herkkuja ja välipaloja.

Annukka on 28-vuotias laulaja ja lauluntekijä, joka on alunperin lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta vaikuttaa nykyisin Tampereella. Annukka on tehnyt omaa musiikkia lapsesta saakka kirjoittaen tekstejä ja säveltäen pianon kanssa, mutta siirtynyt aikuisiällä säveltämään tietokoneiden tarjoamien musiikinteko-ohjelmien avulla.

Annukka sanoittaa ja säveltää omat kappaleensa itse, mikä kuuluukin sanoman ja melodian yhdessä luomista tunnelmista ja tunteesta, jonka Annukka haluaa kappaleidensa avulla kuulijalle synnyttää. Uuden musiikkivideon on ohjannut tamperelaisen Obscure Entertainment -tuotantoyhtiön Ville Rissanen. Videossa Annukka laulaa ja pohtii suhteen kylmennyttä tilaa, joka enteilee eroa.