Paris Jacksonissa aineksia mallimarkkinoille!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Edesmenneen Michael Jacksonin tytär Paris yritti muutama vuosi sitten itsemurhaa, minkä jälkeen tytärtä on pidetty poissa julkisuudesta. Viime aikoina nykyisin jo 18-vuotias Paris on kuitenkin näyttäytynyt entistä useammin julkisissa tilaisuuksissa ja viihdemaailman pintapiireissä.

Eilen Paris Jackson kuvattiin Ranskan Pariisissa, jossa hän oli katsomassa Givenchyn muotinäytöstä. Nuori julkkisnainen olisi ulkoisen olemuksensa perusteella voinut itsekin marssia muotinäytöksen catwalkilla, ja ties vaikka hän joskus aloittaisi aktiivisen malliuran.

Taannoin Paris Jackson julkaisi Instagramissa kuvan uudesta tatuoinnistaan, jota koristavat edesmenneen isän silmät. Paris on teettänyt tämän melko kookkaan tatuoinnin käteensä, johon kuva onkin tehty koko käden leveydeltä. Kuvassa Michael Jacksonin silmät ja hiuskiehkura kurkistavat naamarin takaa. Kuva on otettu poptähden vuonna 1991 julkaistun Dangerous-nimisen albumin kannesta.

Splash
Splash
Splash
Splash

Uusimmat