Palomies joutui toimimaan kätilönä – sitten tapahtui odottamaton käänne!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Marc Hadden oli palomiehen asemassa työtehtävissään kun hän oli huomannut, että pulassa ollut nainen alkoi synnyttämään. Haddenin täytyi yllättäin toimia myös kätilönä ja auttaa uusi ihminen maailmaan. Tapahtuman jälkeen mies oli heti soittanut vaimolleen ja kertonut miten mahtavan ja unohtumttoman kokemuksen hän sai juuri kokea.

Marc Hadden sai Mirror-lehden mukaan kuulla, että pelastettu nainen oli heti synnytyksen jälkeen antanut tyttärensä adoptoitavaksi. Marc ja hänen vaimonsa Beth eivät miettineet asiaa hetkeäkään vaan aloittivat heti adoptointiprosessin saadakseen tytön perheeseensä. Adoptio sujui juuri niin kuin pari oli toivonutkin, ja heidän perheensä kasvoi yhdellä tytöllä.

Marcilla ja Bethillä oli ennestään jo kaksi poikaa, mutta nainen ei olisi voinut itse synnyttää enää kolmatta lasta. Pari on kuitenkin toivonut vielä tytärtä, minkä vuoksi he ajattelevatkin, että Graceksi nimetty tytär on ollut heille suuri siunaus. Myös perheen pojat olivat iloisia uudesta tulokkaasta, jota kohteen he alkoivat heti isoveljinä olemaan hyvin suojelevaisia.

Twitter
Twitter