Cheryl Cole esitteli muhkeaa vauvamasua – ei epäilystäkään raskaudesta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme jo viime vuoden syyskuussa, että L’Oreal Parisin True Match -meikkivoiteen mainoksessa esiintynyt Cheryl Fernandez-Versini, eli tutummin Cheryl Cole, näytti hehkuvan raskausonnea. Sen jälkeen naisen pyöristynyttä vatsaa on seurattu suurennuslasilla. Tuorein markkinointikampanja ei jätä enää mitään arvailujen varaan.

33-vuotias Cheryl Cole odottaa ensimmäistä lastaan 23-vuotiaan poikaystävänsä Liam Paynen kanssa. Pariskunta ei ole kertonut raskaudesta julkisesti, mutta Cherylin viimeisin L’Oreal Parisin mainoskuvaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Nainen on erittäin raskaana.

Daily Mailin mukaan kaksikko on tapaillut toisiaan salaa jo vuoden 2015 joulukuussa. Fanit epäilevät, että vauvan laskettu aika olisi pian, sillä Cheryl Cole on pitänyt jo kuukauden päivät taukoa sosiaalisesta mediasta. Liam Payne tapasi Cheryl Colen ensimmäisen kerran vuonna 2008 ollessaan 14-vuotias. Tuohon aikaan 24-vuotias Cole kehui Paynea söpöksi.

Uusimmat