Breaking Bad -sarja elokuvaksi – 62 jaksoa tiivistettiin kahteen tuntiin

Elokuvat Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen Breaking Bad -niminen televisiosarja nousi nopeasti todella suosituksia rikosdraamasarjaksi. Sarja kertoo kemiaa opettavasta Walter Whitesta, joka alkaa syöpähoitojaan rahoittaakseen tekemään ja myymään huumeita. Lopulta White on niin syvällä huumepiirien ytimessä, että hänellä ei ole enää paluuta normaaliin perhe-elämään.

Paljon ylistettyä sarjaa on tuotettu viisi tuotantokautta. Nyt ranskalaiset leikkaajanerot Lucas Stoll ja Gaylor Morestin päättivät kuitenkin BuzzFeed-sivuston mukaan helpottaa monien elämää. Kelkasta pudonneet kiireiset ihmiset voivat nyt katsoa Stollin ja Morestinin tekemän videon ansiosta koko televisiosarjan kaikki 62 jaksoa yhdeksi elokuvaksi puristettuna.

Lucas Stoll ja Gaylor Morestin ovat leikanneet todella nerokkaasti televisiosarjan tunnin mittaisia jaksoja yhteen ja tehneet niistä hieman yli kaksi tuntia kestävän Breaking Bad -elokuvan. Kommenteista päätellen elokuvasta on pidetty, ja sen on ajateltu olevan hyvin taitava yhteenveto viiden tuotantokauden jaksoista.

Breaking Bad – The Movie from Breaking Bad – The Movie on Vimeo.

Uusimmat