Myleene Klass upeissa mallimitoissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Myleene Klass kuului aikoinaan Iso-Britanniassa suuresta suosiosta nauttineeseen Hear’Say -tyttöbändiin. Nykyään tähti on kuitenkin vaihtanut uransa musiikin parissa lähes täysin mallintöihin ja vaatteiden suunnitteluun. Nyt hän on ehtinyt kiireiltään lomailemaan.

Myleene Klass kuvattiin eilen lomailemassa tyttäriensä Avan ja Heron kanssa aurinkolomalla. Tyttöbändin tähti ja kahden lapsen äiti osoitti jälleen kerran, että hänellä on poikkeuksellisen upea bikinivartalo, jolla hän voisi tehdä vaikkapa malliuraa.

Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Bändi ehti julkaista kaksi levyä, Popstars ja Everybody. Tämän jälkeen soolouralle lähtenyt tähti on sittemmin siirtynyt televisio- ja radiojuontajaksi. Nykyään sinkkuelämää viettävä Myleene erosi taannoin aviomiehestään Graham Quinnista.

Splash
Splash
Splash