Pikkupoika ajoi autolla McDonald’sin autokaistalle – oppi ajamisen YouTube-videoilta!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Ohiossa asuva kahdeksanvuotias poika otti ohjat omiin käsiinsä saadakseen yöllistä pikaruokaa. Hän varasti isänsä auton ja ajoi nelivuotiaan pikkusiskonsa kanssa McDonald’s-ravintolan autokaistalle.

East Palestinessa asuvat lapset livahtivat pois kotoaan heidän vanhempien nukkuessa. Isänsä työauton varastanut poika oli oppinut ajamaan katsomalla aiheeseen liittyviä videoita Youtubesta. The Weirton Daily Times -lehden mukaan poika noudatti kaikkia liikennesääntöjä noin kahden ja puolen kilometrin matkan aikana.

Lapset tilasivat McDonald’sin autokaistalta juustohampurilaisen, kananugetteja ja ranskalaisia säästöpossusta keräämillään rahoilla. Ravintolan työntekijät luulivat kyseessä olleen piilokameratempaus. Pian paikalle ilmaantui kuitenkin poliisi, joka oli saanut hälytyksiä pienen pojan ratin takana nähneiltä ohikulkijoilta.

Poliisi Jacob Koehlerin mukaan hän oli hämmästynyt pojan ajotaidoista, sillä lapsi oli onnistunut ajamaan koko matkan aiheuttamatta minkäänlaisia ongelmatilanteita. Lapset noudettiin myöhemmin poliisiasemalta heidän vanhempien toimesta. Tapauksesta ei nostettu lainkaan syytteitä.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.