Koira ei halunnut lenkille – tätä seurausta koiranomistaja ei kaipaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yleensä koirat ovat aina valmiita lähtemään ulos lenkille tai leikkimään omistajansa kanssa. Harvat poikkeustapaukset jäisivät kuitenkin mielummin aamulla esimerkiksi lämpimän peiton alle nukkumaan kuin lähtisivät ulos vesisateeseen kävelemään. Tällä kerralla koira oli haluton lähtemään kävelylle, minkä vuoksi se päätti heittäytyä maahan makaamaan.

Koirilla on ovelia tapoja saada oma tahtonsa läpi, ja veltoksi heittäytyminen onkin yksi hauskimman näköisistä keinoista ainakin ihmisten mielestä. Videolla nähdään huvittava tilanne, jossa koira vastustaa lenkille lähtemistä. Koiralla ei näytä olevan minkäänlaista halua liikkua vaikka se on jo ulkona jalkakäytävällä.

Aina kun omistaja kertoo koiralle, että he lähtevät kävelylle, koira heittäytyy kyljelleen maahan makaamaan. Kun omistaja kertoo, että he menevätkin takaisin kotiin, koira nousee heti takaisin seisomaan ja on sittenkin valmis liikkumaan.