Jessica Simpson teki paluun – muhkea povi varasti huomion!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen laulaja ja näyttelijä Jessica Simpson on ollut myös mukana suunnittelemassa hänen nimeään kantavaa vaatemallistoa. Entinen realitytähti on tehnyt viime aikoina valtavasti rahaa rakentamallaan bisnesimperiumillaan, joten kukaan ei enää kyseenalaista hänen bisnesvaistojaan.

Eilen Jessica kuvattiin pitkästä aikaa, kun hän oli saapumassa New Yorkissa illalliselle yhdessä Eric Johnsonin kanssa. Simpsonin asuvalinta oli osuva, sillä sen ansiosta yksikään mies tuskin jätti huomioimatta muodokkaan kaunottaren.

Kahden lapsen äiti Jessica Simpson kertoi taannoin Women’s Health -lehden haastattelussa, että hän on ankara itseään kohtaan ja ajattelee, että aina on jotakin parannettavaa. Tällä hetkellä hän on kuitenkin oppinut rakastamaan vatsaansa, joka on kasvattanut sisällään kaksi lasta ja läpikäynyt melkoisen muutoksen viime vuosien aikana.

Splash
Splash
Splash