Poika ei soitellut, joten äiti julkaisi videon Facebookissa – nyt sille nauravat miljoonat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Opiskelijaelämä toisella paikkakunnalla vie usein mukanaan niin vauhdikkaasti, että yhteydenpito kotiväkeen jää selvästi toissijaiseksi. Opiskelu, bileet, ystävät ja seurustelusuhteet menevät nimittäin usein esimerkiksi vanhempien kanssa soittelun edelle. Niin kävi myös Ann Pinto McCarneyn pojalle.

Perheen poika Liam McCarney muutti kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, eikä hän enää ollut sen jälkeen yhteydessä kotiin ainakaan niin paljon kuin äiti olisi toivonut. Niinpä hän päätti julkaista Facebookissa videotervehdyksen pojalleen. Se päätyi kuitenkin pian viraaliksi, ja parhaillaan video leviää jo ympäri maailmaa. Video on tähän mennessä katsottu jo 3,5 miljoonaa kertaa.

– Hei, muistatko vielä minut? Minä synnytin sinut. Tai oikeastaan tulit keisarinleikkauksella, mutta se sattui aivan hemmetisti ja siitä tuli suuri arpi. En ole kuullut sinusta aikoihin, joten ehkä olet unohtanut minut. Muistatko kahta ensimmäistä vuottasi? Olen se nainen, jonka sylissä aina istuit. Kyllä, tässä sylissäni, äiti kertoo ja esittelee lantiotaan kameralle.

– Arvelet varmasti siellä opiskelijaboksissasi, että kuka syötti sinut ensimmäiset 18 vuotta? Aamiaiset, lounaat, päivälliset ja illalliset. Muistatko vielä isäsi? Hän vei sinua moniin harrastuksiin. Muistatko hullun naisen, joka ajoi sinut karateen ja auttoi sinua saamaan mustan vyön. Minä olen se nainen. Ehkä tämä auttoi muistamaan minut. Ehkä olet unohtanut miten puhelinta käytetään?

Uusimmat