Napakymppi-ohjelma palaa televisioon!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet muistavat vielä takavuosien suosikkiohjelma Napakympin, jonka ääreen perheet kokoontuivat viihtymään saunan jälkeen. Nyt televisiomaailman legenda on tekemässä paluun ruutuihin. Napakympin uusi tuleminen on osa klassikko-ohjelmien paluutrendiä.

Napakymppi on tekemässä näyttävää paluuta Suomen lisäksi myös muun muassa Iso-Britanniassa, jossa klassikko saa uuden päivitetyn versionsa jo tänä kesänä. Napakymppi on paitsi Suomessa myös maailmalla äärimmäisen suosittu, tunnettu ja pitkäikäinen formaatti, joka on nähty Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1965.

Syksyllä Nelosella nähtävä Napakymppi on uudistunut versio, mutta ohjelman peruselementti on kuitenkin tuttu. Siinä neiti tai herra X valitsee mieleisensä kosioehdokkaan sermin takana kysymyksiin vastaavista ehdokkaista A, B ja C. Napakympin juontaja julkistetaan myöhemmin kesällä.