Merileijonilla melkoiset bileet – tätä ei uskoisi näkevänsä merellä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme aiemmin hauskasta tapauksesta, jossa valkohai oli syönyt itsensä niin kylläiseksi isosta ryhävalaasta, että se oli jäänyt kellumaan meren pinnalle koska se ei ollut jaksanut enää edes uida. Nyt samanlainen tilanne on käynyt isolla parvella merileijonia.

Randa Szymanski on julkaissut YouTube-kanavallaan hauskan videon, jossa nähdään iso parvi merileijonia. Szymanski oli alkanut kuvaamaan merileijonia kamerakopterin avulla huomattuaan, että ne ovat yhdessä löytäneet ison parven kaloja.

Kun merileijonat olivat herkutelleet kaloilla vatsansa täyteen, ne olivat kokoontuneet toisiinsa kiinni. Merileijonien vatsat olivat olleet niin piukeina, että ne olivat vain jääneet yhdessä kellumaan tyytyväisinä veden pinnalle maittavan ateran jälkeen.