Traaginen kuva kuolleista koirista leviää: ”Yhdessä päivässä lopetetut koirat”

Ohhoh! · Stara.fi

Koirat lukeutuvat lemmikkeihin, joita otetaan moniin perheisiin aivan liian kevein perustein ja ilman, että perhe perehtyy asianmukaisesti koiran kasvattamiseen. Silloin tuloksena on traagisen usein koira, jonka perhe joutuu joko antamaan pois tai lopettamaan. Tai viemään koirakotiin odottamaan kohtaloaan.

Monissa maissa koirien kohtalo löytökodissa on karumpi kuin mitä ihmiset haluavat uskoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa valtava määrä entisiä lemmikkejä tapetaan, koska niiden ylläpitoon ei ole tiloja eikä varoja.

Nyt Emma’s Paw Prints -lehti on julkaissut verkossa valokuvan siitä mitä koirakodeissa todellisuudessa tapahtuu. Facebookissa julkaistussa sydäntäsärkevässä päivityksessä nähdään valokuva, jossa yhden koirakodin yhdessä päivässä tapetut koirat on pantu makaamaan käytävälle.

– Katsokaan nyt tarkkaan tätä kuvaa. Tämä on vain YHDESSÄ päivässä lopetetut koirat YHDESSÄ koirakodissa. Tämä tapahtuu joka päivä joka puolella maata mukaanlukien myös sinun alueesi. Nämä koirat olivat joskus lemmikkejä, jotka olivat ehkä vahinkoraskausten tuloksia, kirjoituksessa todetaan.

– Jokaisella näistä oli oma tarinansa, eikä yhdenkään tarinan olisi pitänyt päättyä näin. Koirakodit eivät voi tappaa koiria, joita sinne ei koskaan tule, joten pyydämme teitä sterilisoimaan koiranne.

Sama neuvo pätee myös Suomessa, vaikka täällä ainakin kuvitellaan pidettävän parempaa huolta löydetyistä lemmikeistä. Näin kesällä on paikallaan muistuttaa myös siitä, että yhdenkään perheen ei tule ottaa niin sanottua kesäkissaa. Ei koskaan. Perheiden tulee tuntea vastuunsa muista luontokappaleista.