NASA joutui kiistämään hurjan väitteen: ”Marsissa ei ole lapsiorjia”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Avaruuteen liittyy usein mitä hurjempia salaliittoteorioita, vaikka jo yksin todellisuus riittää jännittäviin käänteisiin. Varsinkin viime aikoina, kun asumiskelpoisia planeettoja on löytynyt sadoittain. Äskettäin Anonymous kertoi uskovansa, että Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA kertoo pian löytäneensä avaruudesta älykkään sivilisaation.

Nyt NASA on kuitenkin joutunut melko erikoiseen tilanteeseen, kun se joutui kiistämään yhden kaikkein hurjimmista salaliittoteorioista. Mars on ollut viime aikoina suuren kiinnostuksen kohteena, joten myös salaliittoteoriat siitä elävät vahvoina. Erään hurjimpiin lukeutuvan väitteen mukaan Marsissa olisi maapallolta lähetettyjä lapsiorjia.

Vaikka Alex Jonesin ja Robert Steelen julkisuudessa esittämä väite on äärimmäisen kaukaa haettu, katsoi Yhdysvaltojen avaruushallinto, että salaliittoteorioiden leviämisen hillitsemiseksi niiltä kannattaa katkaista siivet. NASA kiisti lopulta InfoWars-ohjelmassa esitetyt ja aprillipilalta kuulostavat väitteet, joiden mukaan Marsissa olisi yhdyskunta, jonne on lennätetty kaapattuja lapsia 20 vuodeksi.

– Marsissa ei ole ihmisiä. Siellä on aktiivisia luotaimia, NASAn tiedottaja Guy Webster totesi lyhyesti.