Ruoat katosivat jääkaapista – salapoliisityö paljasti odottamattoman syyllisen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheen jääkaappi on sellaisella korkeudella, että erään perheen pikkuinen taapero ei yllä sitä avaamaan. Kaksivuotias Maverick-niminen poika on kuitenkin paljon ovelampi kuin äiti luuleekaan ja onnistuu avaamaan jääkaapin pienen lisäavun saatuaan.

Perheenäiti on kuvannut videolle hauskan tilanteen, jossa hän on saanut omin silmin nähdä miten heidän pieni Maverick-poikansa onnistuu avaamaan jääkaapin ja tuhoamaan sen sisältöä. Maverick on niin kekseliäs, että hän on oppinut käyttämään perheen bassettia apunaan.

Leroy-niminen bassetti on yksivuotias ja se on saanut kasvaa pojan kanssa samaan aikaan omaakin pentuaikaansa. Kummallakin näyttää olevan jääkaapin suhteen sama päämäärä, minkä vuoksi ne ovat päättäneet lyödä viisaat päänsä yhteen ja tehdä yhteistyötä päästäkseen herkkuihin käsiksi.