Pari tapasi Twitter-vitsin jälkeen – avioituivat kolme vuotta myöhemmin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netti on mahdollistanut uusien tuttavuuksien muodostumisen tai jopa parisuhteiden syntymisen. Ihmisten ovat tavanneet toisiaan keskustelupalveluissa, sosiaalisessa mediassa ja treffisivustoilla. Llia Apostolou tapasi nykyisen aviomiehensä Twitterissä puolivitsillä.

Amerikkalainen Llia Apostolou kirjoitti kolme vuotta sitten Twitteriin etsivänsä seuralaista siskonsa häihin. Naisen twiitti sai tuhansia tykkäyksiä, mutta Phil Gibson tarttui viestiin ja sanoi, että hän voisi lähteä naisen aveciksi oikeasti. Kaksikko tapasi samalla viikolla, ja Llia vitsaili, että he näkisivät ensimmäisen kerran elämässään alttarilla.

Todellisuudessa twiitti johti parin rakastumiseen ja he astuivat äskettäin avioon. Llia Apostolou twiittasi, että hän asteli Phil Gibsonin kanssa alttarille kolme vuotta myöhemmin ensimmäisen twiitin jälkeen. Nykyajan romantiikka tapahtuu netissä.