Puuma ikkunasta sisään – putosi nukkuvan naisen päälle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kalifornialainen nainen sai kokea taannoin harvinaisen tylyn heräämisen. Sängyssään nukkuneen naisen päälle lensi ikkunasta yllättäen sisään syöksynyt isokokoinen kissapeto.

Puuma oli päätynyt ihmisasutuksen keskelle Kalifornian Colusassa. Paikallisen keilahallin parkkipaikalla kuljeskellut villieläin säikähti ohi kulkenutta ihmistä, ja syöksyi sisään läheisen rakennuksen ikkunasta.

Kissaeläin tippui suoraan alapuolella nukkuneen naisen sänkyyn. Nainen oli luullut alkuun olevansa edelleen unessa. Totuuden selvittyä hän kuitenkin pysytteli rauhallisena, ja avasi kotinsa takaoven päästääkseen eläimen ulos.

Naisen onneksi verta vuotanut ja sekava puuma häipyi nopeasti asunnosta. Villieläinasiantuntijat epäilevät puuman luulleen rakennuksen ikkunaa luolan suuaukoksi.

Paikallisen Fox 40 -uutissivuston mukaan viranomaiset ovat varoittaneet paikallisia lähialueilla elävistä puumista. Vaikka kaikki osapuolet selvisivät tässä tapauksessa säikähdyksellä, saattavat puumien ja ihmisten väliset kohtaukset päättyä myös vaarallisesti.