Tutkimus: Suurin osa kirurgeista kuuntelee rokkia leikkausten aikana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Leikkauksia suorittavaa lääkäriä kutsutaan kirurgiksi. Vaativan ammatin edustajat kuuntelevat mielellään musiikkia leikkaussaleissa, mutta nyt on selvitetty myös heidän musiikkimakunsa.

Spotify ja Figure 1 ovat toteuttaneet kirurgeille kyselyn, jossa on tiedusteltu heidän musiikin kuuntelutottumuksia ja suosikkityylejä. Tutkimusta varten haastateltiin 700 kirurgia 50 eri maasta, joten kyseessä on varsin kattava otanta alan ammattilaisten keskuudesta. Vastausten perusteella 90 prosenttia kirurgeista kuuntelee musiikkia leikkausten aikana.

Men’s Healthin mukaan suurin osa kirurgeista kuuntelee rokkia. Lähes yhtä suosittuija olivat myös pop ja klassinen musiikki. Toisin sanoen seuraavan kerran kun päädyt leikkauspöydälle tiedät, että kirurgisi luukuttaa todennäköisesti Rolling Stonesia ja Led Zeppeliniä.