Markku Aro palkittiin Iskelmä Finlandialla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Iskelmä-Finlandia –palkinto on myönnetty iskelmälaulaja Markku Arolle. Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10.000 euroa ja sen myöntää Nokian kaupunki. Palkinto jaettiin tänään Tapsan Tahdit -tapahtumassa.

– Tällä kertaa Iskelmä-Finlandia -palkintoraati on ollut iskelmän ytimessä palkitessaan Markku Aron. Voittaja on käynyt läpi Syksyn sävelet, Euroviisut ja tuhannet keikat. Työtään arvostaen hän on hoitanut keikkansa moitteettomasti. Aro on tanssikansan palvelija numero yksi. Tuttuja käännöshittejä ja uusia lauluja on tukuttain, kommentoi valintaa Turkka Mali.

– Iskelmä-Finlandia -palkinto on minulle suuri kunnia ja ensimmäinen tunnustus, jonka olen 50 vuoden urani aikana saanut. Haluan kiittää tanssivaa yleisöä näistä vuosikymmenistä. Keikkailu jatkuu nöyränä entiseen tahtiin, kertoo Markku Aro voittotunnelmistaan.

Markku Aron musiikkiura alkoi 50 vuotta sitten kotikaupunkinsa Nokian iskelmälaulukilpailuista. Keikkailun ohessa vuonna 1968 hän julkaisi ensimmäisen singlensä Käyn uudelleen eiliseen. Euroviisukarsintoihin Aro osallistui toisen kerran vuonna 1971. Hän pääsi edustamaan Suomea Euroviisujen kansainväliseen finaaliin Dubliniin yhdessä Koivistolaisten kanssa Rauno Lehtisen säveltämällä Tie uuteen päivään -kappaleella sijoittuen kahdeksanneksi.

Lukuisia Syksyn sävel -sijoituksia saaneen laulajan suosituimpia kappaleita ovat Etsin kunnes löydän sut, Hyvännäköinen, Jos luoja suo, Anna kaikkien kukkien kukkia ja Mun suothan tulla vierees sun. Aro on olut mukana myös Dannyn ja Tapani Kansan muodostamassa Pojat-kokoonpanossa. Markku Aro on julkaissut urallaan yhteensä 22 albumia.

https://www.youtube.com/watch?v=Qi7zEWqOGf8

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat