Miami Vice -sarjasta tekeillä uusi versio – Vin Diesel mukana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vanhojen elokuvien ja sarjojen uudet versiot ovat kovinta huutoa Hollywood-tuottajien keskuudessa. Nyt yhtä 80-luvun ikimuistoisimmista ja käänteentekevimmistä poliisisarjoista ollaan päivittämässä nykyaikaan.

Vin Diesel työstää NBC-kanavalle One Race Television -yhtiönsä kanssa uutta Miami Vice -televisiosarjaa. Mukana projektissa on Variety-sivuston mukaan Fast & Furious -elokuvia käsikirjoittanut Chris Morgan. Toistaiseksi ei ole tiedossa, tulisiko Diesel myös näyttelemään sarjassa.

Alkuperäinen Miami Vice seurasti peitetehtävissä työskenteleviä miamilaispoliiseja, Don Johnsonin esittämää James ”Sonny” Crockettia ja Philip Michael Thomasin näyttelemää Ricardo ”Rico” Tubbsia. Sarja muistetaan erityisesti ajankuvastaan, 80-luvun muodista ja aikakaudelle tyypillisen musiikin käytöstä. Sarjaa esitettiin Yhdysvalloissa viiden tuotantokauden verran vuosina 1984-1990.

Uusimmat