Hämmentävä näky Tampereen Keskustorilla – lasinen sauna ja uima-allas!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella hieraistiin tänään silmiä, kun toistatuhatta kilpa-asuihin pukeutunutta osallistujaa kiiti ympäri keskustaa noin 30 suoritusrastin väliä. Kyseessä oli jo seitsemättä kertaa järjestetty Tampereen Nuorkauppakamarin Team City Challenge -kaupunkiseikkailu. Keskustorille oli tällä kertaa kuljetettu poikkeuksellinen näky.

Kyseessä oli kansainvälisesti menestyneen tamperelaisen Frameryn kilpailurasti, jossa yhtiön valmistamat äänieristetyt puhelinkopit ja neuvottelutilat olivat päässeet hieman tavallista poikkeavaan käyttöön. Keskelle toria oli nimittäin tuotu kaksi lasista koppia, joista toiseen oli rakennettu toimiva puusauna kiukaineen ja lauteineen, ja toinen oli täytetty vedellä, eli se teki uima-altaan virkaa.

Staran tietojen mukaan uima-altaan koppi oli vahvistettu sisäpuolelta akryylitankilla, jotta kokonaisuus pysyisi kasassa veden valtavan painon alla. Näky sai runsaasti huomiota ohikulkijoissa, sillä ihan joka päivä torilla ei nähdä näin futuristisesti muotoiltuja saunoja ja varsinkaan uima-altaita.

Framery