Mies lähetti Facebook-kutsun lapsensa manaamiseen – kuva leviää nyt verkossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Anna miehelle yksi tehtävä… Tässä tapauksessa irlantilaiselle miehelle oli annettu tehtäväksi järjestää kutsut lapsensa ristiäisiin Facebookin kautta. Eoin-niminen mies päätti hieman leikitellä asian kanssa.

Tuore isä halusi antaa naurunaihetta ystäville ja sukulaisille. Hän latasi tapahtuman Facebook-sivulle epäonnistuneen kuvan lapsestaan ja kirjoitti juhlien teemana olevan hänen tyttärensä manaaminen. Valitettavasti vitsi oli liikaa sekä lapsen äidille että isovanhemmille.

Mies joutui luomaan oikean ryhmän kastejuhlaa varten, mutta vanhan tapahtuman kuvakaappaus leviää netissä edelleen. Muun muassa Eoinin serkku on julkaissut kuvakaappaukset Twitter-tilillään. Moni on saanut isän vitsistä makeat naurut tapahtuman luonteen muuttamisesta huolimatta.